Tärkeää! Jos epäilet, että netin käyttöäsi seurataan, muista tyhjentää sivuhistoria.

Onko sinua satutettu teknologian avulla?

Keräämme kokemuksia digitaalisesta väkivallasta ja muista vahingonteoista, joissa teknologialla on merkittävä rooli. Kerro meille, miten sinua on satutettu teknologian avulla tai miten teknologiaa on hyödynnetty sinun satuttamisessasi. Kysely on suunnattu vähintään 16-vuotiaille. Siirry kyselyyn vasta, kun olet lukenut harmaalla pohjalla olevan tekstin (alla). Voit vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain osaan. Jos kerrot useammasta erillisestä tapauksesta, numeroi ne.

 

Vastaa kyselyyn tästä

 

# Riittää, että koet tulleesi satutetuksi tavalla, jossa on hyödynnetty teknologiaa. Sinä itse määrittelet, mikä on sinulle väkivaltaa tai vahingollista. Mikään tilanne ei ole liian vähäpätöinen jaettavaksi.

# Digitaalinen väkivalta voi olla esimerkiksi nykyisen tai ex-puolison, tutun tai tuntemattoman ihmisen tekemää. Tekijöitä voi olla yksi tai useampi.

# Digitaalinen väkivalta voi olla esimerkiksi ylenmääräistä viestittelyä, mustamaalaamista, uhkailua, häpäisyä, stalkkaamista, kontrollointia, monitorointia, eristämistä, rankaisemista teknologian avulla tai välityksellä. Se voi olla myös esimerkiksi teknologian käytön rajoittamista, taloudellista vahingontekoa tai apuvälineen rikkomista.

# Teknologiaa voidaan käyttää väärin esimerkiksi lähi- ja parisuhdeväkivallan, seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan, vainon, seksuaalisen, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen perustuvan häirinnän yhteydessä.

# Digitaalinen väkivalta voi tapahtua esimerkiksi netissä, sosiaalisessa mediassa, paikannusteknologioiden avustuksella, erilaisten sovellusten välityksellä, kuvien ja kuvaamisen kautta tai jopa erilaisia kodinkoneita ja pienelektroniikkaa väärinkäyttämällä.

Sinun kokemuksesi on arvokas. Sen avulla voimme ymmärtää paremmin teknologian väärinkäyttöä naisiin kohdistuvan väkivallan yhteydessä ja kehittää parempia palveluita digitaalista väkivaltaa kokeneille. Kysely on osa kaksivuotista Turv@verkko-hanketta. Hankkeen lopputuloksena syntyy opaskirja väkivaltatyön ammattilaisille, joka julkaistaan vuoden 2019 aikana.

Kyselyn vastauksia käytetään tutkimustarkoituksiin ja Naisten Linjan palveluiden kehittämiseen. Otteita vastauksista saatetaan julkaista hankkeen aikana syntyvissä tutkimus- ja muissa julkaisuissa. Vastauksia saatetaan editoida ja lyhentää. Kyselyyn vastataan nimettömänä eikä siinä kerätä sellaisia tietoja, joiden avulla yksittäisiä vastaajia olisi mahdollista tunnistaa. Vastauksia saatetaan muokata tunnistamattomuuden varmistamiseksi. Aineistoa käsittelevät ainoastaan Turv@verkko-hankkeen työntekijät. Osallistumalla kyselyyn annat meille luvan julkaista vastauksiasi myös osana Naisten Linjan viestintää (esimerkiksi Naisten Linjan nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa), kampanjoita, koulutuksia ja muuta toimintaa. 

Jos kyselyyn osallistuminen herättää muistoja tai tunteita, joista haluaisit keskustella jonkun kanssa, voit ottaa yhteyttä Naisten Linjalle puhelimitse, chatin tai nettikirjepalvelun kautta.

Kysely on auki 18.11. saakka.

Lisätietoa tutkimuksesta antaa hankekoordinaattori Louna Hakkarainen, louna.hakkarainen@naistenlinja.fi.

 

Vastaa kyselyyn tästä

 

Tärkeää! Jos epäilet, että netin käyttöäsi seurataan, muista tyhjentää sivuhistoria.