Turvaohjeita

Vastuu väkivallasta on väkivallantekijällä.

Väkivaltaisessa suhteessa olevan kannattaa kiinnittää huomiota omaan turvallisuuteensa.

Turvallisuuden kannalta tärkeää on väkivaltatilanteen ennakointi. Useimmiten lähisuhdeväkivallan kohde oppii tunnistamaan väkivallan tekijän toimintamallit. Jotta toiminta väkivallan uhatessa tai itse tilanteessa olisi mahdollisimman tehokasta ja turvallista, kannattaa käydä mielessään läpi toimintamallit. Suunniteltaessa on tärkeää kartoittaa tavat, jolla väkivaltaisesta tilanteesta pääsee poistumaan (muun muassa liikennevälineet ja poistumisreitti) ja miettiä mitä poistumisen jälkeen aikoo tehdä: mitä tavaroita ja asiakirjoja tarvitsee mukaansa sekä ottaako yhteyttä viranomaisiin. Seuraavien kohtien avulla voi miettiä omia toimintamalleja mahdollisessa väkivaltatilanteessa.

Osaatko tunnistaa puolisossasi tai läheisessäsi väkivallan alkamisen merkit? Yritä päästä lähtemään ulos ennen väkivallan alkua, kun havaitset nämä merkit.

  • Mieti mikä on nopea ja turvallinen poistumistie kotoa. Voiko ikkunoista poistua? Mitä ovea on hyvä käyttää, jos ovia on useampia?
  • Mikä on turvallinen huone, johon voit siirtyä ennakoidessasi väkivallan alkavan? On hyvä valita huone, jossa on poistumistie (siis ei ikkunaton vessa tai sauna) ja jossa ei ole teräaseita (keittiö).
  • Väkivallan uhatessa asetu niin, että pääset poistumaan huoneesta helposti ja sinun ja väkivallan tekijän välissä on esimerkiksi jokin huonekalu.
  • Kehitä itsellesi rutiini, jonka varjolla käyt ulkona myös normaalioloissa. Rutiini voi olla esimerkiksi koiranulkoiluttaminen, lumityöt, lenkkeily, tupakointi tai kaupassa käynti. Kun uskot väkivallan alkavan, poistu kotoa.
  • Puhelimen pikavalintaan kannattaa tallentaa hälytyskeskuksen (112) numero. Uhkaavassa tilanteessa voit aina soittaa hätänumeroon.
  • Voit varautua pakenemaan nopeasti kotoa pakkaamalla valmiiksi laukun, johon laitat vara-avaimet autoon ja kotiin, rahaa, puhelimen, , lääkkeet, hygieniatarvikkeita, tärkeät asiakirjat tai kopiot niistä (reseptit, verkkopankkitunnukset, vakuutusasiakirjat, neuvolakortit, palkkatodistukset) ja vaihtovaatteet (myös lapsille).
  • Mikäli sinulla ei ole valmiina laukkua nopean poistumisen varalle, ota väkivaltatilannetta ennakoidessasi lompakko, avaimet, lääkkeet ja henkilöpaperit lähettyville. Muista kuitenkin, että kaikkein tärkeintä väkivallan uhatessa on oma turvallisuus.
  • Jos joudut lähtemään kotoa väkivallan takia, ota lapset mukaasi.
  • Kerro luotettavalle läheiselle tilanteestasi ja siitä, että saatat joutua joskus pakenemaan yllättäen kotoasi. Kysy, voivatko he auttaa sinua tällaisessa tilanteessa. Jos mahdollista, kerro naapureille tilanteestasi ja pyydä heitä soittamaan yleiseen hätänumeroon tarvittaessa.
  • Jos luulet, ettet voi ottaa lapsia mukaasi paetessasi väkivaltaista tilannetta, kerro heille etukäteen, että saatat joutua lähtemään kotoa yllättäen.
  • Jos et pääse poistumaan väkivaltatilanteesta, suojaa käsillä päätäsi ja vatsan seutua. Kannattaa huutaa apua, väkivallan kohteella ei ole mitään hävettävää!