Nuoret naiset ja väkivalta

Sinulla on oikeus tuntea olosi turvalliseksi kaikissa tilanteissa. Erityisesti ystäviesi, seurustelukumppanisi ja sukulaistesi seurassa. Sinun ei pitäisi joutua tuntemaan pelkoa tai uhkaa koulussa, kotona, kadulla tai kesätyöpaikassa.

Kukaan ei saa painostaa sinua tekemään mitään kiusaamalla, pelottelemalla, uhkaamalla tai väkivalloin. Sinulla on oikeus sanoa ”EI”, kun siltä tuntuu!

Seurustelusuhteen tulisi tuntua hyvältä ja parhaimmillaan se onkin tasavertainen. Sinä ja kumppanisi voitte molemmat vapaasti olla juuri sellaisia kuin olette – omia itseänne. Seurustelusuhteesta huolimatta sinulla on aikaa omille ystävillesi ja perheellesi. Kumppanisi tulee hyväksyä ystäväsi sellaisina kuin he ovat. Sinulla on oikeus tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti. Mustasukkaisuus ei ole merkki välittämisestä! Välittämistä on se, että antaa toiselle mahdollisuuden nauttia myös omista ystävistä, harrastuksista ja kivasta tekemisestä.

Itsemääräämisoikeus

Sinulla on oikeus päättää omasta kehostasi. Tätä kutsutaan ruumiilliseksi itsemääräämisoikeudeksi, joka tarkoittaa, että:

• sinun ei tarvitse suostua mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä
• kukaan ei saa koskea sinuun ilman lupaasi!
• sinun ei tarvitse joutua kokemaan väkivaltaa tai uhkailua, ne eivät kuulu hyvään ihmissuhteeseen
• kukaan ei saa painostaa tai kiusata sinua
• saat itse päättää, haluatko pussailla, halailla tai harrastaa muuta seksiä jonkun kanssa. Sinä saat sanoa, mitä haluat!
• voit ilmaista ”ei”, kun et esimerkiksi halua hyväillä kumppaniasi tai et halua hänen hyväilevän sinua ja kumppanisi hyväksyy sen
• kun seurustelusuhde loppuu, se tosiaan loppuu ja toisenkin pitää hyväksyä se: sinun ei tarvitse joutua kokemaan uhkaa tai pelkoa, jos lopetat suhteen.

Se tarkoittaa myös sitä, että:

• sinä päätät, mikä sinusta tuntuu hyvältä: seurustelu, hyväily tai muu seksi.
• sinä kunnioitat muiden itsemääräämisoikeutta.